Kulunvalvonnan tehtävä on estää ylimääräisiä henkilöitä pääsemästä rakennukseen. Ovenpieleen asennettu RFID-lukija avaa oven vain sille, jolla on mukanaan sisäänpääsyyn oikeuttava tunniste. Oven ohjaamisen lisäksi RFID-lukija kerää tietoa järjestelmään, jolloin voidaan seurata, kuka ovesta kulki ja mihin aikaan. RFID-teknologiaan perustuva kulunvalvonta onkin tehokas ja samalla edullinen tapa lisätä turvallisuutta julkisissa rakennuksissa, kuten esimerkiksi kouluissa.
Jos organisaatiossa on käytössä työajanseuranta RFID-tunnisteilla, voidaan samoilla tunnisteilla hoitaa myös kulunvalvonta, jos kulunvalvontalukijat ovat yhteensopivia työajanseurantajärjestelmässä käytettävien tunnisteiden kanssa. Perinteisiin lukkoihin ja avaimiin verrattuna RFID-lukijoilla toteutettu automaattinen kulunvalvontajärjestelmä on ylivoimainen. RFID-tunniste on edullinen, ja jos se katoaa, tunnisteen oikeudet voidaan yksinkertaisesti poistaa järjestelmästä eikä sillä enää pääse rakennukseen. Lukkoja ei tarvitse sarjoittaa uudelleen, kuten tavallisen avaimen kadotessa.
Järjestelmää voi ohjata myös siten, että tiettyyn aikaan päivästä ovesta voi kulkea ilman kulkuoikeutta, tiettyyn aikaan vaaditaan tunniste, ja tiettyyn aikaan vaaditaan tunnisteen lisäksi myös henkilökohtainen pin-koodi. Eri henkilöille voidaan ohjelmoida eritasoisia kulkuoikeuksia. Kulkemisen lisäksi tunnisteella voi tehdä myös muuta, mm. maksaa ruokalassa.
Millainen lukija kannattaisi hankkia
Idesco on suomalainen RFID-lukijavalmistaja, joka toimittaa laitteita eri toimittajien kulunvalvontajärjestelmiin. Järjestelmän toimintavaatimukset ja asennusympäristö määrittelevät lukijalta vaadittavat ominaisuudet. Kun mietit järjestelmätoimittajasi kanssa sopivaa lukijavaihtoehtoa julkisiin rakennuksiin, esimerkiksi kouluihin, mm. seuraavilla asioilla voi olla merkitystä.
Turvallisuus
Miten turvallinen järjestelmästä halutaan? Uusimmissa lukijateknologioissa tunnisteen ja lukijan välinen tiedonsiirto on salattu. Tällöin tunnisteiden kopioiminen edes teoriassa on mahdotonta.
Kestävyys
Asennetaanko lukija ulko-ovelle? Valitse EU:n alueella valmistettu kestävä lukija, joka kestää kosteutta ja pakkasta myös taivasalla. Jos lukijassa on näppäimistö, on tärkeää että se toimii kunnolla myös pakkasessa eikä näppäinten väliin pääse lunta tai jäätä. Voiko asennuspaikalla olla ilkivaltaa? Lukijan pitää kestää iskuja rikkoontumatta.
Yksinkertainen vaihtoehto
Haluatko korvata sisätiloissa vanhat lukot helposti RFID-tunnistuksella? Harkitse RFID-ovenkahvalukijaa, jonka voi asentaa suoraan vanhan lukkopesän tilalle
RFID-lukijan valinta Lataa ilmainen opas