Uudet tuotteet luodaan yhdessä

10.02.2021

Henri Alajeesiö on ollut meillä tuotepäällikkönä nyt reilun vuoden verran. Hänen vastuulleen kuuluu laaja kirjo tuoteportfolioon, tuotteiden elinkaareen ja laadunhallintaan liittyviä asioita.

– Uuden tuotteen tai ratkaisun kehittäminen on palapelin rakentamista, kertoo Henri. – On sovitettava yhteen asiakkaiden tarpeet, kehitys- ja valmistusaikataulut, tuotestrategiat ja resurssit. Tärkeintä on, että uusi ratkaisu tuo asiakkaille lisäarvoa. Tuotteiden ja ratkaisujen jatkokehityspolut ja -mahdollisuudet pitää tunnistaa jo varhaisessa vaiheessa. Ominaisuuksien päälle on voitava rakentaa uutta myös tulevaisuudessa. Huolellinen pohjatyö voi kantaa suuremman hedelmän kuin alussa tavoiteltiin, ja alkuperäinen idea hioutuu uudenlaisiksi ratkaisuiksi. Tätä kaikkea ei Henrin mukaan mietitä yksin, vaan koko Idescon asiantuntijatiimi on mukana tuotekehitysprosessissa. – Harvoin viisaudet ovat yhdessä päässä, Henri sanoo.

Tärkeimmät yhteistyökumppanit ovat asiakkaat, joiden kanssa jaetaan tietoa ja ideoita tulossa olevista Idescon tuotteista ja kehityshankkeista. Samalla kuulemme asiakkaiden tuotetarpeista, ja käymme läpi miten Idescon tuotteita voidaan hyödyntää.

– Tässä työssä oppii koko ajan uutta, kertoo Henri. – Parasta on, kun paneudutaan yhdessä asiakkaan tarpeeseen tai ongelmaan, ja löydetään siihen yhdessä soveltamalla uusi ratkaisu.

Vapaa-ajalla Henri harrastaa musiikkia ja monenlaista ulkoliikuntaa. Perheen kanssa aika kuluukin usein ulkoillen; hiihtämässä, luistelemassa, pyöräilemässä tai retkeilemässä. Hänen perheeseensä kuuluu vaimo ja kaksi lasta, joista toinen on eskari-ikäinen ja toinen kolmannella luokalla.

Muita uutisia

29.05.2023

Kesän lähestyessä muistutamme edelleen, että tilaukset kannattaa lähettää osoitteeseen orders@idesco.fi ja tukipyynnöt osoitteeseen support@idesco.fi

Lue lisää

29.05.2023

Samat kulunvalvontatunnisteet, joilla työntekijät kulkevat joka päivä töihin, sopivat myös moniin muihin tarkoituksiin

Lue lisää

29.05.2023

Liiketoiminnan kasvu on tuonut meille kuluneen vuoden aikana uusia osaajia

Lue lisää
Asiakastuki

Evästeet verkkosivuillamme

Hyvä verkkosivuvierailija! Sitoudumme tietojesi suojaamiseen ja kunnioitamme yksityisyyttäsi. Jotta voisit jatkaa selailua eteenpäin, lue tietosuojakäytäntömme ja hyväksy sivuillamme käytettävät evästeet luettuasi ohjeet.