Ohjelmistosuunnittelija Ella esittäytyy

02.11.2020

Ella Juvonen on nyt jo parin vuoden ajan ollut mukana Idescon tiimissä koodaamassa lukijoihin sulautettuja ohjelmistoja. Sen lisäksi hän auttaa asiakastukea selvittelemään asiakkailta tulevia kysymyksiä, muun muassa kertomalla tarkemmin jonkun asiakasta kiinnostavan lukijan ohjelmistosta ja sen ominaisuuksista. Ohjelmistosuunnittelijan tavoin myös Ella kertoo olevansa ongelmanratkaisijaluonne, jonka työn suolana ovat onnistumisen elämykset. – Hyvä työpäivä tarkoittaa sitä, että on itse saanut mietittyä ja toteutettua ohjelmistoon jonkun hyvän ratkaisun, josta myös näkee kuinka se toimii käytännössä, Ella sanoo.

Kuten moni muukin näinä aikoina, on Ellakin tehnyt töitä keväästä asti pääasiassa etänä. – Työkavereita on välillä ikävä, vaikka muuten työt etänä sujuvatkin hyvin, Ella kertoo. Idescon tuotekehitystiimi on havainnut hyväksi pitää joka päivä etäpalaverit, joissa katsotaan yhdessä mitä on menossa ja käydään läpi päivän kuulumiset työstä ja työn vierestä. – Apua voi meillä aina kysyä ja sitä saa myös etäyhteyden päästä. Tiimityö on olennainen osa myös ohjelmistosuunnittelijan työtä. Usein tehokkain tapa selvittää asia on kokoontua porukalla ja miettiä yhdessä, olipa se sitten etänä tai saman pöydän ääressä, Ella kertoo.

Muita uutisia

08.06.2022

Toivotamme asiakkaillemme ja yhteistyökumppaneillemme oikein rentouttavaa kesää!

Lue lisää

23.05.2022

Muistutamme, että kesän lähestyessä kannattaa tilata tuotteet ajoissa

Lue lisää
Mobie access app

23.05.2022

Uusi Idesco ID -mobiilisovellus on nyt valmis.

Lue lisää
Asiakastuki

Evästeet verkkosivuillamme

Hyvä verkkosivuvierailija! Sitoudumme tietojesi suojaamiseen ja kunnioitamme yksityisyyttäsi. Jotta voisit jatkaa selailua eteenpäin, lue tietosuojakäytäntömme ja hyväksy sivuillamme käytettävät evästeet luettuasi ohjeet.