Myyntikin on tiimityötä

25.05.2021

Markus Hautala on ollut meillä myyntitehtävissä yhteensä yli 10 vuotta. Taloon tullessaan hänelle annettiin puhelin käteen ja vinkattiin muutama kontakti, joihin kannattaisi alkaa pitää yhteyttä. – Minut otettiin heti hienosti vastaan. Vastuuta annettiin heti alusta lähtien ja monet sanoivat auttavansa, jos tulee kysyttävää, kertoo Markus alkuajoistaan talossa. Ilmeisesti tämä oli onnistunut strategia, koska Markuksen asiakkaat ja myynti ovat tasaisesti kasvaneet yhdessä vastuun kanssa.

Vaikka myyjällä on henkilökohtaiset asiakasvastuut ja nimetyt asiakkaat, on myyntikin tiimityötä. Olipa työnkuva mikä tahansa, meillä kaikki tekevät työtä lopulta yhteisen tavoitteen, eli tyytyväisen asiakkaan eteen. Markus kiitteleekin taustatiimiään Oulun konttorilla, joka löytää vastaukset kysymyksiin nopeasti. – Idesco-perheessä tiimityö sujuu ja kaikkia kohdellaan tasa-arvoisesti ja iloisesti, Markus kertoo.

Yhteydenpito nykyisiin ja tuleviin asiakkaisiin on keskeinen osa myyjän tehtäväkenttää. Asiantunteva asiakaspalvelu ja asiakkaiden kuunteleminen on tärkeintä. Tähän maailmanaikaan Markus kertoo uusista Idescon tuotteista, tekee tarjouksia ja ratkoo asiakkaiden ongelmia ruudun välityksellä. Muiden myyntialalla toimivien tavoin hän kuitenkin odottaa pian pääsevänsä tapaamaan asiakkaita myös kasvotusten yrityskäynneillä ja messuilla.

Myyjän työpäivää piristävät asiakkailta tulevat tilaukset, mutta ne eivät yksin riitä. – On hieno tunne, kun näkee löytäneensä ratkaisun johonkin asiakkaan ongelmaan. Silloin tietää tehneensä työnsä oikein, Markus sanoo. – Asiakkaiden kanssa on mukava tehdä töitä, joten kiitokset kuuluvat myös heille. – Elän palautteista, ja etenkin positiiviset palautteet saavat minulle hymyn huulille, hän jatkaa. Onneksi Markus muistaa jakaa tätä samaa iloa eteenpäin myös työkavereilleen. Säännöllisin väliajoin koko tiimille tulee häneltä tsemppiviesti ja kiitos hyvästä työstä onnistuneen asiakasprojektin seurauksena.

Markus asuu synnyinkunnassaan Muuramessa, ja hänellä on kaksi alakouluikäistä lasta. Muuramen maisemissa hän löytää rentouttavaa vastapainoa myyntityölle laskettelukeskuksesta tai golfkentältä.

Muita uutisia

Mobile access with a smarphone

25.09.2023

SECTECH-messut Tukholmassa ovat 24.-25. lokakuuta. Nähdään Tukholmassa!

Lue lisää

25.09.2023

Kiinnitämme lukijoidemme suunnittelussa erityistä huomioita käytettävyyteen. Esimerkiksi selkeästi erottuva näppäimistön taustavalaistus auttaa näppäilemään pin-koodin myös pimeässä.

Lue lisää

25.09.2023

Keskiviikkona 11.10. klo 13 ja klo 15 esittelemme Idesco-portaalin, joka tekee mobiilitunnisteiden hallinnasta entistä helpompaa. Nähdään Finnsecissä Kokoussiiven neuvottelutilassa nro 306!

Lue lisää
Asiakastuki

Evästeet verkkosivuillamme

Hyvä verkkosivuvierailija! Sitoudumme tietojesi suojaamiseen ja kunnioitamme yksityisyyttäsi. Jotta voisit jatkaa selailua eteenpäin, lue tietosuojakäytäntömme ja hyväksy sivuillamme käytettävät evästeet luettuasi ohjeet.