Mervin kautta tilaukset toimitukseen

03.04.2019

Jos olet tilannut meiltä tuotteita, olet varmasti asioinut Mervi Salmivuoren kanssa. Tilausten ja toimitusvahvistusten käsittelijänä hän on päivittäin suoraan yhteydessä asiakkaisiin toimitusketjuun liittyvissä asioissa. Jos sinulla on kysyttävää tilauksesta tai sen etenemisestä, on puhelimen toisessa päässä hyvin suurella todennäköisyydellä Mervi.

Toimitusketjuun liittyvä tieto asiakkaalta valmistukseen ja päinvastoin kulkee Mervin kautta. Sujuva yhteistyö sekä asiakkaiden että työkavereiden kanssa onkin tärkein seikka, jonka vuoksi hän kokee olevansa oikeassa paikassa töissä. – Pidän siitä, että työkavereiden kanssa voi heittää huumoria ja yhteispeli kulkee hyvin, hän kertoo.

Joensuusta Helsingin kautta Ouluun kotiutuneen Mervin vapaa-aika täyttyy liikunnallisista harrastuksista. Niihin kuuluu crossfit- ja kuntosalitreenejä sekä säännölliset lentopallopelit kaveriporukalla, sekä tietenkin lenkkeily shetlanninlammaskoira Ninjan kanssa. Myös piirustus on hänelle rakas harrastus ja pysynyt osana elämää jo lapsuudesta saakka. Aina kun mahdollista, hän pyrkii myös tapaamaan perhettä ja ystäviä sekä Pohjois-Karjalassa että muualla Suomessa.

Muita uutisia

Mobile access with a smarphone

25.09.2023

SECTECH-messut Tukholmassa ovat 24.-25. lokakuuta. Nähdään Tukholmassa!

Lue lisää

25.09.2023

Kiinnitämme lukijoidemme suunnittelussa erityistä huomioita käytettävyyteen. Esimerkiksi selkeästi erottuva näppäimistön taustavalaistus auttaa näppäilemään pin-koodin myös pimeässä.

Lue lisää

25.09.2023

Keskiviikkona 11.10. klo 13 ja klo 15 esittelemme Idesco-portaalin, joka tekee mobiilitunnisteiden hallinnasta entistä helpompaa. Nähdään Finnsecissä Kokoussiiven neuvottelutilassa nro 306!

Lue lisää
Asiakastuki

Evästeet verkkosivuillamme

Hyvä verkkosivuvierailija! Sitoudumme tietojesi suojaamiseen ja kunnioitamme yksityisyyttäsi. Jotta voisit jatkaa selailua eteenpäin, lue tietosuojakäytäntömme ja hyväksy sivuillamme käytettävät evästeet luettuasi ohjeet.