Hyvää joulua ja menestystä vuodelle 2020!
09.12.2019

Toivotamme kaikille asiakkaillemme ja yhteistyökumppaneillemme hyvää joulua ja mitä menestyksekkäintä uutta vuotta 2020!
Myös tänä vuonna haluamme joulukorttien lähettämisen sijaan tukea lapsia ja nuoria tekemällä rahalahjoituksen Oulun Hope Yhdessä & Yhteisesti ry:lle. Hope kerää tavara- ja vaatelahjoituksia sekä tukee vähävaraisten, tai kriisin kohdanneiden perheiden lasten harrastuksia ja muita vapaa-ajan aktiviteetteja.
Olemme joulun ja uudenvuoden välipäivät työn touhussa, jolloin tilausten vastaanotto ja toimitukset pyörivät pyhiä lukuunottamatta normaalisti.
Idesco Oy
Muita uutisia


09.05.2023
Tavoitat meidän normaaleina toimistoaikoina läpi koko kesän, mutta ennakoivilla tilauksilla kannattaa varmistaa, että asiakkaillanne on tuotteet valmiina asennuksiin ennen loma-ajan alkua

09.05.2023
Idesco saavutti maaliskuun lopussa päättyneellä tilikaudella jälleen kerran uuden ennätyksen liikevaihdossa. Kiitos tästä kuuluu asiakkaille ja työntekijöille!